Mitä on padel - kaikki mitä sinun tulee tietää siitä!

Mitä on padel - kaikki mitä sinun tulee tietää siitä!

10-05-2022 in

Padel historia

Padel on ollut olemassa jo pitkään ja sen on kehittänyt meksikolainen liikemies Enrique Corcuera. Padelin tyylistä mailapeliä on pelattu jo 1800 - luvulta asti mutta nykymuotonsa se saavutti Enriquen kehittämänä vuonna 1969. Aikaisemmat versiot olivat muunnelmia tenniksestä, esimerkiksi Frank Bealin kehittämä paddle tennis, joka on ollut 1920-luvun jälkeen hyvin suosittua Yhdysvalloissa. 1920-luvun jälkeen paddle tenniksestä kehiteltiin toinen versio nimeltään platform tennis, jota pelattiin nelinpelinä ja pelikentän ympärille viritettiin kanaverkkoa, jonka kautta pystyi myös lyömään palloa pelikentälle.

Näistä eri versioista kehittynyt nykymuotoinen padel, on yhdistelmä squashia ja tennistä. Padel kenttä on tenniskentän mallinen mutta kentän ulkorajoja rajoittaa seinä. Taka- ja taka sivuseinät ovat pleksilasia ja verkon kohdalla sivuilla sekä puolet sivusta on verkkoa. Seinien kautta palloa voidaan pelata tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Padelia pelataan pääosin nelinpelinä mutta nykyisin on myös kenttiä, joissa peliä voi pelata myös kaksinpelinä.

Nykyisin padel on hyvin suosittu peli ympäri maailman. Arviolta peliä harrastaa yli 18 miljoonaa ihmistä. Laji on erittäin suosittua Espanjassa, jossa lajilla on jopa 6 miljoonaa harrastajaa. Lajilla on rekisteröityjä harrastajia yli 300 000 ja sillä on kansallisia lajiliittoja, jotka pelaavat omia sarjoja sekä pelejä. Suomessa toimii padelliitto, jolla on jo 67 jäsenseuraa ympäri maata. Suomessa on myös paljon kilpailutoimintaa padelliiton kautta ja Suomesta löytyy oma Finnish padel tour ja pelaajille padel ranking lista. Padelliitto on aloittanut toimintansa vuonna 2004 ja se edistää padel urheilua Suomessa. Kilpailutoimintaa löytyy Suomesta ympäri vuoden ja jos harrastusta haluaa viedä enemmän kilpailulliseen suuntaan, voi liiton sivuilta etsiä lisätietoa asiasta.

Padel esittely

Padelia pelataan tietyn kokoisella kentällä, joka on aina 10 kertaa 20 metriä ja sitä ympäröi lasista ja metallista valmistetut reunukset. Pelin pistelasku on samanlaista kuin tenniksessä, joten sitä pidetäänkin tenniksen sisarlajina. Padel säännöt eroavat kuitenkin tenniksestä ja pelin kulku tapahtuu lajin omien sääntöjen mukaisesti.

Lajina padel on helppo oppia ja pelivälineenä käytettävä lyhytvartinen padel maila tekee palloon osumisesta helppoa. Padelista erikoisen tekee se, että pallo voi kimmota seinistä ja seiniä hyödynnetään pelissä todella paljon. Pallon kimpoaminen seinistä antaa erilaisia lyönti mahdollisuuksia peliin ja padelia ei pelata voimakkaiden lyöntien avulla, kuten esimerkiksi tenniksessä tehdään. Padel pallo on myös erilainen, koska siinä on vähemmän painetta kuin tennispallossa, joten se ei kimpoa niin suurella voimalla kentästä tai seinistä kui normaali tennispallo. Padel on pelinä enemmän strategista ja lyönnit vaativat tarkkuutta ja oikeanlaista tekniikkaa sekä taktiikkaa. Iso ero esimerkiksi tennikseen on syötössä, jota ei padelissa lyödä voimalla vaan oikealla tekniikalla ja hyödyntäen seiniä ja kentän rajoja.

Padel peli on myös sosiaalinen peli ja sitä pelataan nelinpelinä. Peliporukat ja yhteinen peliäly on tärkeää pelin sujumisen kannalta. Monesti oman pelikaverin kanssa opitut taktiikat ja yhteinen rutiini tekee yhteisestä pelistä toimivaa. Padel on kuitenkin todella mukavaa ajanvietettä ja sitä oppii pelaamaan todella pienellä kynnyksellä. Tämän takia peliporukan kasaaminen ja pelaamisen aloittaminen on melko helppoa. Lähes kaikki padel kentät tarjoavat myös pallot ja mailat vuokrattavaksi, joten suuria investointeja pelaamisen aloittamiseen ei tarvita.

Miten pääsen alkuun padelissa?

Kuten aikaisemmin todettiin padel on helppo peli, johon pääsee nopeasti mukaan. Vaikka kaikki eivät olisikaan enne pelanneet padelia, jo ensimmäisellä kerralla peli alkaa sujumaan ja pelaamaan pääsee varmasti. Tämän takia padel tuleekin nopeasti mielenkiintoiseksi peliksi ja sitä haluaa alkaa harrastamaan. Padelia varten tarvittavat välineet on osittain saatavilla padel kentillä. Padel keskukset vuokraavat mailat ja pallot peliä varten, joten pelaajan on itse varmistettava muut varusteet kuntoon peliä varten. Padel maila on myös hyvin edullinen investointi ja se maksaa itsensä nopeasti takaisin, kun vertailee padel keskusten mailavuokria. Padeltarvike ja muita tuotteita on myös saatavilla padel keskuksista, joten niitä voi hankkia ensimmäisten pelien yhteydessä, jos pelaaminen alkaa kiinnostamaan.

Padel välineet ja paikat

Pelaamiseen riittää kevyet urheiluvaatteet, jotka sopivat sisätiloihin. Shortsit taskuilla toimivat hyvin ja taskuihin saa laitettua palloja varalle talteen, joka nopeuttaa huomattavasti pelaamista, kun joka kerta ei tarvitse keräillä palloja kentältä. Sisäpelikengät ovat tarpeelliset pelaamista varten ja paras kenkä on samanlainen kuin tenniksen massakentillä käytettävä kenkä. Sisäpelikegän pohjan kuviointi voi siis olla tavallista sisäpelikenkää hieman karheampi.

Padelia voi siis lähteä kaveriporukalla kokeilemaan ilman mitään aikaisempaa kokemusta. Kuitenkin kuten kaikissa muissa lajeissa voi olla viisasta osallistua aloittelijoille tarkoitettuihin perus kursseihin, joita monet padel keskukset järjestävät ympäri vuoden. Lisäksi seurojen kautta voi hankkia yksityisopetusta tai vaikka pariopastusta, jonka avulla lajiin pääsee nopeasti sisälle ja pelaaminen sujuu heti alusta alkaen paremmin.

Padel keskukset toimivat myös hyvin verkossa ja peliaikojen varaaminen onnistuu, milloin tahansa ja pelaamaan pääsee monesti sähköisillä apuvälineillä kuten avainkoodit ja muut vastaavat tavat. Padel keskukset ovat yleensä auki myös aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.

Missä voi pelata padelia?

Suomessa on jatkuvasti lisätty padel mahdollisuuksia ja uusia padel kenttiä nousee vuosittain moniin Suomen kaupunkeihin. Pelimahdollisuuksia on ympäri maata ja pelaamaan pääsee ympäri vuoden säästä riippumatta. Harrastusmahdollisuuksia on yli 110 paikkakunnalla Suomessa. Pelipaikoista alkaa monesti olla jo pulaa, koska laji on saanut suurta suosiota. Kerromme muutamista suosituista kohteista ja paikoista, mitä padel harrastajille on tarjolla.

Pääkaupunkiseudulla on esimerkiksi useita laadukkaita kenttiä ja padel keskuksia. Padel vantaa ja pääkaupunkiseudulla toimiva Padel Club Finland tarjoaa esimerkiksi useita padel klubeja ympäri pääkaupunkiseutua sekä ympäri Suomea. Padel House Espoossa tarjoaa myös seuratoimintaa, kursseja, junioritoimintaa ja paljon muuta padeliin liittyvää. Monesti nämä klubit toimivat yhteisöinä, joissa on paljo erilaista yhteisöllistä toimintaa ympäri vuoden.

Myös muissa Suomen suurissa kaupungeissa on monia padel klubeja ja seuroja, jotka tarjoavat laadukkaita palveluita kaikille. Padel Tampere esimerkiksi tarjoaa puitteiden lisäksi valmennusta niin yksilöille kuin yhteisöille. Seinäjoella toimiva Padel Or Die tarjoaa huipputason pelikentät Pohjanmaalla. Lisäksi tarjolla on klubi ja seuratoimintaa sekä kauppa, josta voi hankkia padeltarvikkeita ja varusteita suoraan paikan päältä tai verkosta.

Monilla keskuksilla on omat varauspalvelunsa, joiden avulla onnistuu vuorojen varaaminen ja maksaminen. Lisäksi maksut voi jakaa peliporukan kesken helposti ja useimmat verkkopalvelut voivat jakaa maksut heti kaikille pelaajille, joten yhden ei tarvitse sijoittaa koko maksua omasta taskusta ja kerätä sitä myöhemmin toisilta pelaajilta. Useissa paikoissa toimivat myös yleisimmät liikuntaedut, joita yritykset tarjoavat työntekijöilleen. Liikuntaetu on hyvä tapa lähteä kokeilemaan padelia harrastuksena.

Lisäksi yleensä padel keskukset ja klubit tarjoavat klubijäsenyyttä, joka tarjoaa pelaajille monia etuja sekä alennuksia. Klubiin liittyminen on järkevää, kun oma mieluisin kenttä on löytynyt. Tällä tavalla pidemmän päälle säästää ja pääsee mukaan klubin tai seuran yhteisöön ja toimintaan mukaan. Hyvän klubin löytäminen onnistuu kokeilemalla tai lukemalla toisten pelaajien kokemuksia.

Mitä padel maksaa?

Padelin kustannukset syntyvät pelivälineistä, varusteista sekä kentän vuokraamisesta. Lisäkustannuksia tulee tietenkin vuokratuista välineistä, jos niitä ei omista itse. Padelvuorojen hinnat vaihtelevat vuorokauden ajankohdan mukaan. Yleisesti arkisin iltavuorot toimistoaikojen jälkeen iltakymmeneen ja viikonlopun vuorot ovat kalleimmat vuorot. Aamun ja päivän sekä myöhäisen illan vuorot ovat edullisempia mutta neljän pelaajan järjestäminen näihin aikoihin voi olla myös haastavaa.

Vuorojen hinnat vaihtelevat paikkakunnittain ja klubeittain. Esimerkiksi Padel house tarjoaa vuoroja 24 euron ja 39 euron välillä riippuen ajankohdasta. Padel Or Die hinnat ovat 32 ja 36 euron välillä ja Padel Tampere 16 ja 36 euron välillä. Monesti hintaan saa myös alennusta, jos on klubin jäsen tai hankkii vakiovuoron. Lisäksi kesäkaudella ulkokentät ovat yleensä myös huomattavasti edullisempia ja niitä löytyy myös monista eri paikoista. Peli on kuitenkin aina nelinpelinä pelattu, joten yhden pelikerran kustannus per henkilö ei ole kovi suuri. Se maksaa suunnilleen saman verran kuin uimahallikäynti tai vastaava yksittäinen harrastuskäynti. Kun harrastus alkaa kiinnostamaan saa seurasta tai klubilta hyvät alennukset toistuviin vuoroihin.

Pelivälineiden hinnat riippuvat tietenkin niiden vaatimustasosta. Padel maila aloittelijalle maksaa noin 50 euroa ja se maksaa itsensä nopeasti takaisin, koska yleisestä mailavuokrat ovat 5 euron luokkaa monissa padel keskuksissa. Aloittelijan maila toimii hyvin aluksia ja siihen ei välttämättä kannata investoida liikaa alkuun. Myöhemmin taitojen ja pelin kehittyessä voi lähteä hankkimaan parempia mailoja, jotka tarjoavat etuja pelaajalle. Muut varusteet kuten kengät ja urheiluvaatteet voi valita oman maun ja budjetin mukaisesti. Padel pallojen hankkiminen on myös järkevää ja, jos jokainen pelaaja hankkii itselleen tuubillisen palloja saadaan niillä peli varmasti aikaiseksi. Yksi pallotuubi maksaa yleensä noin seitsemän euroa.

Kokonaisuudessaan padelin aloittaminen ei ole suuri investointi ja 150 eurolla pääsee jo pitkälle. Sillä pystyy hankkimaan varusteet ja halutessaan mailan tai varaamaan useamman vuoron pelejä varten.

Padelin hyödyt

Padel pelin intensiteetti riippuu paljolti pelaajien tasosta. Yleisesti padel o hyvää kuntoilua ja jos peliporukka on hieman kokematonta pysyy pelin syketaso monesti aktiivisen kuntoliikunnan puolella. Padel on kuitenkin laji, jonka oppii nopeasti ja peliporukan osaaminen nousee jokaisella pelikerralla. Samalla nousee jokaisella kerralla myös pelin intensiteetti ja nopeus.

Yksi peli voi helposti kestää puolitoista tuntia, joten voi myös olla hyvä pelin kehittyessä varata yhden tunnin sijasta kaksi tuntia peliä varten. Pelissä liikutaan koko ajan, joten kahden tunnin aikana kuluu varmasti kaloreita ja kunto nousee kohisten. Vaikka padel on tenniksen ja squashin tyylinen peli, ei se rasita jäseniä läheskään samalla tavalla. Pienellä kentällä neljä pelaajaa, lyhytvartiset mailat ja tyhjemmät pallot suojaavat myös pelaajia ja tärkeämpää pelissä on taktisuus. Alkulämmittely ja asioiden oppiminen on kuitenkin tärkeää aluksi, ettei loukkaa itseään.

Padelin hyötynä on myös sosiaalisuus. Peliporukan kanssa pelaaminen on todella sosiaalista toimintaa ja, jos liittyy omaan klubiin, mukaan tulee koko seuran tai klubin yhteisöllisyys. Tällä tavalla padel auttaa aktivoitumaan sosiaalisesti ja voi parantaa myös mielenterveyttä. Padelin terveys hyöty on kiistatonta ja siitä on varmasti hyötyä kun haluaa pitää itsensä kunnossa ja terveenä.

Yhteenveto

Olemme tässä artikkelissa tutustuneet padeliin ja todenneet, että se on mukava peli, jota on helppo lähteä kokeilemaan iästä tai sukupuolesta riippumatta. Kokeileminen ei myöskään ole kallista, joten sen voi tehdä helposti pienellä investoinnilla ja jos omistaa jo osan varusteista, kokeileminen maksaa noin leffalipun verran. Varauksen tekeminen on myös helppoa ja kaveriporukan löydyttyä voi ensimmäisen pelikerran hankkia, mistä tahansa nopeasti ja helposti verkon kautta.

Jos omaa kaveriporukkaa ei ole, voi lajiin tutustua padel seurojen kautta ja liittyä haluamaansa padel yhteisöön, jotka tarjoavat tukea ja apua aloittamiseen. Jos olet kiinnostunut padelin harrastamisesta, ota ensimmäinen askel ja aloita uusi harrastus. Voit myös tutustua muihin artikkeleihimme Collected.Reviews sivuilla. Sivuilla on esimerkiksi tarjolla tietoa käyttäjien kokemuksista erilaisista yrityksistä ja palveluista.

Frida
  • Home